Thursday, December 3, 2009

Putkimies päivää!

Kamala kiire ja hässäkkä jatkuu.

Mistään joulujutuista ei ole kysymys vaan oman kodin putkiremontin alkamisesta, lasten sairasteluista ja työtkin pitäisi hoitaa...
Toiset ne vaan karkaa Singaporeen shoppailemaan (Tuomas lähetti juuri tekstarin sieltä "shoppailtu on, paljon").

On muuten hauska yhdistelmä, kun 2-vuotias on kipeänä (joo, kuumeen lisäksi ripuliakin), pitää hoitaa kotona, kotona on jatkuva poran jyrinä ja vesi poikki sekä viemärin käyttökielto (!). Putkimiehet ramppaa eestaas. Taudeista on nyt toistaiseksi selvitty, mutta putkiremppa etenee. Pihaamme ilmestyi yhtenä yönä Grand Canyon. Siellä pohjalla häämötti yksi vaivainen tonttiviemäriputki. Kaivuun alta vedettiin sileiksi oksien ja männynkäpyjen lisäksi pihapuut.

Kaikista hauskinta hommassa on erityisen tiukkapipoisesti osakkaiden omiin muutossuunnitelmiin suhtautuva urakoitsija. Juuri kun sain päätökseen työn puolesta yhden vaativan linjasaneerauksen arkkitehtisuunnittelun, saan alkaa kiristelemään hermoja kotona samasta aiheesta. Harjoiteltu on. Mutta tämän jälkeen harkitsen varmaan kahdesti (tai viidesti) ennen kuin sekaannun putkiremontteihin. Ja että vielä pitäisi omassa kodissaan tyytyä jonkun insinöörin repäisemään kylpyhuoneen layoutiin. Käsienpesuallas on sijoitettu niin, että seisot pestessä lattiakaivon päällä ja jos joku on sattunut käymään suihkussa, varpaat tietysti kastuu. Ehkä se on insinöörien omituista huumorintajua ;-/

Tammikuusta huhtikuuhun muutamme väliaikaiseen osoitteeseen, kun putkiremontti alkaa omassa asunnossa. Mitähän vielä tästäkin tulee.

Kirjoitimme lasten kanssa eilen kirjeen joulupukille. Ellen vei sen parvekkeelle ja huusi tontulle, että tule hakemaan. Aamulla olisi rynnännyt suoraan sängystä katsomaan, onko tonttu hakenut kirjeen, mutta piti toppuutella (arvatkaa, muistinko hakea kirjettä pois yöllä), että ensi aamupesulle, sitten vasta parvekkeelle (ehdinpäs...). Joulumieli turvattu.