Syksy

Kauhu hiipii hiljalleen takaraivoon, kun päivät lyhenevät ja ilmat kylmenevät. Miten tästä ensimmäisestä Singaporen jälkeisestä syksystä selviydytään. Loppuuko puhti marraskuussa vai hiipuuko se vasta tammikuun pitkiin päiviin. Pohdimme matkaa jonnekin lämpimään ja aurinkoon. Vaikka heinäkuun lomailusta on vasta pari kuukautta aikaa (apua!), siitä tuntuu olevan ikuisuus.
Jos hyydyn jo nyt, mitä ihmettä tapahtuu marraskuun räntäsateessa? Matkavaraus tuntuisi suurinpiirtein sairausvakuutukselta.

Syksyssä on silti aika hupaisia piirteitä. Kuten hamstraus. Meillä on parveke pullollaan omenia ja kesäkurpitsoita. Pakastin on niin täynnä marjoja, sieniä ja mehuja, että ei voi ostaa edes jätskiä, ellei sitä syö heti. Haaveilemme isommasta asunnosta - jotta sinne mahtuisi isompi pakastin.

Valitettavasti minulla on myös tapana hamstrata ruokaa syömällä enemmän. Ihan kuin elimistö huutaisi talvivarastoja. Ja kun ei pääse talviunille, pitää syödä vielä lisää.
Olen myös sairaalloisen kiintynyt lampaantaljoihin. Hankin aiemman kiharakarvaisen valkean (luomu)lampaantaljan kaveriksi mustan (luomu)lampaantaljan. Ellenin mielestä ne haisevat pahalle. Mutta enhän minä välitä, koska kudon villapaitaa, jonka lanka haisee myös lampaalle...

Ellen harmitteli viisivuotiaan filosofiseen tyyliin syksyn tuloa - " En yhtään tykkää, kun ei saa enää mennä ulos leikkimään koska vaan." Tähän yhdistyi katse; äiti, haluan että teet asialle jotain! Kunpa voisinkin säätää vähän kalentereita ja hypätä suoraan toukokuuhun. Ehkä olisi helpompaa siirtää itsensä suotuisammille leveysasteille.