En muistanut, että sienestys on kivaa! Kai viehätys perustuu johonkin luolaihmisen aikaiseen metsästysviettiin. Saalis ei ole onneksi liikkuvaa sorttia. Vaikka joskus tuntuu että sienillä on sielu tai vähintäänkin joku katoamiskyky.
Olen joskus kuullut, että jossain uskonnossa sieni on kaikista alinta kastia, täysin sieluton ja syötäväksikelpaamaton. No, minun keittiössäni pasta con funghi on varsin sielukas ruokalaji.
Tänä vuonna lähisienipaikkani kanttarellirihmastot ovat tulleet hulluiksi. Ojan pientareet pukkaavat pieniä kanttarelleja kuin viimeistä päivää. Valitettavasti muutama muukin henkilö hyödyntää samoja satoja. Ja pari tusinaa muuta henkilöä varmaan olisi kovasti kiinnostunut tietämään, missä kanttarellipussini täyttyvät.
Lähisienestystä harrastettaessa pitää suojautua uteliailta katseilta. Jos kyykkii sienikorin kanssa lähimetsässä ja hymyilee leveästi, voi olla varma, että sato menee toisiin suihin jatkossa. Muutama vinkki:
- Voi teeskennellä koiranulkoiluttajaa. Jos ei löydy lainakoiraa, niin pelkkä remmi riittää. Tällöin voi tietysti saada haukut irtipidettävästä (olemattomattomasta) koirasta.
- Voi olla poimimassa marjoja. Kannattaa siis mussuttaa varvikossa vadelmia tai mustikoita.
- Voi olla keräämässä pulloja. Päälle siis Kassi-Alman kuteet ja sienet kerätään Alepan muovikassiin. Kolisevasta kassista lisäuskottavuutta.
- Voi leikkiä muuten vaan hullua avohoidossa olevaa hiipparia. Vaikutelmaa voi tehostaa esimerkiksi puhelemalla itsekseen tai puille. Haittaa syntyy, jos joku tuttu näkee.
- Voi maastoutua. Vihreää ja ruskeaa päälle ja sukelletaan sananjalkojen sekaan, kun joku lähestyy. Tämä on paras taktiikkani.
- Kannattaa mennä sateella, silloin vain sitkeimmät sissit ulkoilevat. Haittapuolena on, että kastuu itsekin ja sienet ovat vetisiä.
- Jos kirkkaanväriset kanttarellit katoavat muihin suihin, voi keskittyä vaatimattomampiin sieniin. Harva tunnistaa torvisientä, saatika löytää niitä aluskasvillisuuden keskeltä.
0 comments:
Post a Comment