Jotain originellia Pohjolasta! En muista nähneeni jäätynyttä sen paremmin kuin sulanuttakaan oksennusta Singaporessa, jos ei omia ja lasten tuotoksia lasketa kotona. Johtuu varmasti paitsi lämpötilasta, myös ahkerasta siivouksesta - jos ei asialla ollut kukaan muu, niin sitten muurahaiset. Suomessa muurahaiset ovat horroksessa tähän aikaan. Niinpä tätä taidemuotoa voi ihailla säätilasta riippuen Treffi-pubin ja Alepan välisessä maastossa.
Onneksi elämä Suomessa ei ole pelkkää edellämainittua. Vaikka monenmuotoista oksennusta suoltavat useat tahot: Noin esimerkkeinä vaikka ikuinen kotiäitikeskustelu (Suomen ulkopuolella asuville tiedoksi: Nina ja Timo T.A.Mikkonen perheineen saavat oman tosi TV -ohjelmansa ja rouva kävi huutamassa telkkarissa jo kaikki työssäkäyvät pienten lasten äidit natsi-saksan kannattajiksi). Maahanmuuttajakeskustelu käy myös kuumana, kuka poliitikko sanoi sanan rasisti ja kuka kiisti olevansa sellainen ja kenen sanomiset ovat poliisitutkinnassa. Sillä kaikkihan me tiedämme, että suomalaiset eivät hyväksy erilaisuutta ainakaan omalla reviirillään.
Minusta suomalainen päiväkotisysteemi on ihana. Jos vain onnistuu saamaan hoitopaikan, mikä ei ole ollenkaan varmaa. Ja jos siellä sitten ylityöllistetyt hoitajat jaksavat päivästä toiseen ylisuurien ryhmien kanssa. Olemme onnekkaita, sillä meidän lapsilla on kiva päiväkoti lähellä ja hyvät hoitajat. Maksamme hoidosta palvelun tuottajalle selvästi vähemmän kuin Singaporessa puolipäivästä neljänä päivänä viikossa. Se mitä maksamme tuloveroina onkin sitten ihan toinen juttu.
Olemme palanneet Singaporen kiasuyhteiskunnasta toiseen ääripäähän: pitkälle vietyyn tasapäistämiseen. Jaksan ihmetellä koulusysteemien erilaisuutta: Et voi panostaa lapsesi koulunkäyntiin, vaikka haluaisit. Ja silti aina joku itkee, että "kaikilla ei ole rahaa käydä kouluja". Maassa, jossa ei ole lukukausimaksuja yliopistoissa tai lukiossa ja peruskoulu on pakollinen! Kyse onkin siis siitä, mihin on hyväksyttävää käyttää rahaa. On hyväksyttävää ostaa vaikka kaljaa, mutta ei maksaa lasten harrastuksista tai koulutuksesta.
Onneksi naapuritkin hyväksyvät lasten hiihto- ja luisteluharrastuksen. Sehän on ilmaista (verovaroin kustannettua). Ja hyvin järjestetty meillä Hiihtomäen juurella, kunhan sivakoi kaupungin ladulle tai kävelee luistinradan lämmitetyille pukukopeille.
Epäilen silti, että joku naapureista ei suhtaudu suopeasti paluumuuttoomme. Lapsiluku on lisääntynyt ja desibelitaso viisinkertaistanut lähtötilanteeseen nähden. Joku epäystävällinen sielu oli käynyt piilottamassa ulkoiluvälinevarastossa majailevat lastenrattaamme taloyhtiön kellarin perimmäiseen varastoon. Kun aamukiireessä niitä etsin, huomasin, että sinne oli unohtunut myös yksi muuttolaatikoistamme, nimikin päällä vielä. Laatikon sisältö on kyllä asiallinen: pyörän lastenistuin. Kiusanteon takana lienee sama henkilö, joka kasaa jatkuvasti risuja pihamme ja leikkipuiston väliselle epäviralliselle polulle. Avopotilaiden mielenterveyspalveluista on varmaan edelleen tingitty Helsingissä.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
0 comments:
Post a Comment